Oli mielenkiintoista käydä eilen lenkillä ja ajaa sitten yöksi töihin. Kaupungissa, jossa yleensä on elämää, oli täysin kuollut. Parkkipaikat ammottivat tyhjyyttään, vastaan ei kävellyt tuttua vanhaa rouvaa koiransa kanssa, tiellä ei ajanut autoja tööttäillen ja hurjastellen.  Mihin kaikki ovat kadonneet? Itselleni juhannus ei ole oikeastaan sen ihmeellisempi päivä kuin mikään muukaan. En jaksa säätää mökkeilemään, en viitsi rynniä kauppoihin ostamaan pihviä ja salaattia ja siideriä ja kaikkea sellaista mitä en välttämättä tarvitse ruokapöytääni. Yleensä juhannus on paripäiväinen jolloin voin vain olla yksikseni ja nauttia hiljaisuudesta.

Inspiroiduin ottamaan itselleni kissan. Ystävä joutui luopumaan pikkuisesta ja otin sen siipieni suojiin. On ollut hauska tutustua siihen. Kyllä eläimen kanssa eläminen on kuin parisuhteessa oleminen. Kompromisseja puolin ja toisin sekä rakkautta. Psyko sanoi terapiassa vielä ollessani ja kissan hankintaa pohtiessani, että kissaan projektioisin kaikki ne rakkaudettomuuden kokemukseni ja lopulta päätyisin luopumaan siitä koska yhdistäisin siihen kaikkia huonoja kokemuksia. Se tuntui tosi omituiselta kommentilta silloin ja sitä se on edelleen. Kissa on ja pysyy, on se oman kolonsa jo mun sydämeeni nakertanut.

Elämä on muutoin ollut suhteellisen tasaista. Pidin kunnon kesäloman, joka tuli todella tarpeeseen. Olen treenaillut ja käynyt peleissä. Olen tehnyt työtäni tunnollisesti ja vähän opintoihinikin perehtynyt. Parisuhde on vakiintunut tasaiseen uomaansa ja huomaan olevani oikeastaan aika tyytyväinen tämänhetkiseen elämääni.