Huoh... Eilisen makasin sairaalassa. Käsi puutui niin, että se vain roikkui voimattomana ja hermokipu oli niin voimakasta, että se melkein sokaisi. Magneettikuvan ja pään-ja kaulan CT:n kautta aikaisempi nikamamurtuma diagnoosi muuttui (Onneksi!!!) pehmytkudoksiin valuneeksi vereksi, joka painaa hermoa. Käsi alkaa taas toiminaan kun veri "liukenee" pois. Mutta sainpahan selvyyden asioihin ja paremmat kipulääkkeet. Nyt on kipu kontrollissa.

Mutta jotain siellä sairaalassa tapahtui. Kukaan ei selittänyt minulle mitä, kukaan ei tainnut tietää (hyvin toimii tiedonkulku, vain epikriisin yksinkertaiset tiedot kulki mukana). Itse en muista mitään. Heräsin vain yhtäkkiä tuskissani päivystyksessä. Se todella säikäytti. On se kumma, kun asiat menee niin perseelleen. olin eilen yöttä kotiin tullessani masentuneempi, vittuuntuneempi ja ärsyyntyneeni kuin koskaan. Mielessäni pyöri asioita, jotka olen saanut karkotettua pois.

Mutta se mikä ilahduttaa tässä kaikessa on se, että nikama ei ole murtunut. Murtuma nimittäin olisi saattanut päättä peliuran lyhyeen. Nyt minun ei tarvitse koko ajan pelätä uutta murtumaa tai vammaa. Pääsen nopeammin kentälle kuin alkuun luulin! Jeah!!!