Viime yönä kävelin kampuksessa katsellen taivaalta tippuvia lumihiutaleita. Yritin pyydystää niitä kädelleni, johon se sitten samantien sulivatkin. Nyt on virallisesti talvi alkanut. Tuntui, että lumihiutaleet puhdistivat osin mädäntyneitä lehtiä maassa ja samalla puhdistivat minua. Jollakin tavalla. Ne ovat niin neitseellisiä, kauniita, herkkiä.

Vietin eilispäivän lähestulkoon kokonaan leikkimällä siskon lapsien kanssa. Molemmat olivat kasvaneet valtavasti. Houkuttelin Sannaa lelun kanssa ryömimään minua kohti ja hänpä nosti ensimmäistä kertaa itsensä konttausasentoon ja alkoi hitaasti kontata minua päin. Tunsin valtavaa iloa ja kunnioitusta sillä hetkellä. Näin ihmisen tekevän jotain niinkin merkittävää ensimmäisen kerran. Vaihdoin kuulumisia siskoni kanssa ja lupasin ottaa Sannan hoitooni ensi viikolla. Jos he eivät saa Juhalle hoitajaa, niin otan molemmat. En tiedä miten selviän kahdesta lapsesta, kun yhdestäkin on ihan riittämiin. Menetin ison osan molempien lasten ensivaiheista omaa pahaa oloani velloessa. Varsinkin Juhan vauva-aikana minulla ei yksinkertaisesti ollut energiaa leikkiä hänen kanssaan ja käydä katsomassa häntä. Ja Sannankin alkuajat menivät osin ohitse. Kadun sitä loppuelämäni! Mutta nyt on kuitenkin elettävä tätä päivää ja olla heidän kanssaan mahdollisimman paljon nyt.

Ystäväni J on taas suomessa! Meidän pitäisi mennä huomenna kahvittelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. En malta odottaa. Siitä on niin kauan kuin viimeksi hänet näin.

Nyt menen korjaamaan H:n pyörää... Vaihdan jarrupalat ja ehkä virittelen sitä muutenkin... Pasi opastaa mut pyörän remppaamisen saloihin!

Nytsoi: Gogol Bordello: Illumination