Olen ollut koko viime viikon jotenkin poissa kuvioista. Olen tehnyt töitä niin paljon, että ylityötunteja on kerääntynyt kiitettävästi. Olen aktiivisesti pyrkinyt suunnittelemaan tekemistä ja puuhaa jokaiselle hetkelle, jottei minulla olisi aikaa ajatella pahaa oloani. ja tällä kertaa tämä on jopa onnistunutkin, ainakin tämän viikon. psyko lähti lomalle ja päätin sulkea kaikki auenneet haavat uudellee olemalla ajattelematta niitä. Mutta vaikeaa se on. Vaikeaa, koska menneisyyden haamut tuntuvat ottavan alaa elämästäni. Kuten aikaisemmin mainitsin, niin entinen äitipuoleni oli yhtäkkiä ilmestynyt potilaslistalle. Yleensä en puhu potilaista tai heidän tilastaan, mutta kukaan ei tiedä kuka hän on. En ole koskaan puhunut hänestä kenellekään kuin sivulauseessa. Yleensä välttelen tuttujen hoitamista viimeiseen asti. Isänikin hoitojaksosta selvisin siirrättämällä itseni toiseen tiimiin, jolloin minun ei häntä tarvinnut kohdata. Mutta nyt kun juhannus meni yövuoroissa, niin vältteleminen ei ole mahdollista. Toivoin ettei hän tunnistaisi minua, mutta hän tunnisti minut kuitenkin. Vaikka tunnen häntä kohtaan suunnatonta vihaa ja katkeruutta niin nyt tunnen häntä kohtaan sääliä. Tai en sääliä, vaan jotakin tunnetta joka on säälin sekaista. Hän on todella huonossa kunnossa. Hän on ulkonäöllisesti kuihtunut enkä olisi varmaankaan tunnistanut häntä kadulla jos hän vastaan kävelisi. Hän on juonut itsensä siihen kuntoon, että ammatillinen silmäni epäilee hänen olevan lähellä viimeistä matkaansa. En ihmettelisi vaikka hän olisi menehtynyt näiden muutaman vapaapäivän aikana. Olen jotenkin kauhean hämmentynyt tästä tilanteesta enkä oikein osaa edes kertoa miltä minusta tuntuu. Mutta minula on kuitenkin voimakas tunne, että yksi vaihe elämästäni on sulkeutumassa hänen myötään. Ehkä nyt viha ei täytä ajatteluani vaan pystyn liittämään häneen muitakin tunteita ja päästää hänet irti. tai pikemminkin repimään hänet irti itsestäni.

Mutta on elämässä jotain positiivisemmaksin luettavaa tapahtunut. Sain osakseni niin suorasukaista flirttiä, etten oikein osannut edes reagoida siihen järkevästi. Tunnen oloni vieläkin jotenkin hämmentyneeksi kun joku osoitaa minua kohtaan minkäänlaista mielenkiintoa; en oikein osaa sanoa mitään järkeää enkä osaa toimia. Yleensä ihmettelen tilannetta, kohautan hartioitani ja lähden pois tilanteesta. Ja niin tein tälläkin kertaa. Kyllähän tuollainen flirtti antaa valtavan kohotuksen itseluottamukseen ja tuntui hyvältä kokea, että minä voin kiinnostaa jotakuta. Minusta  kuitenkin tuntuu, että minun pitäisi olla yksin ja käydä asioita lävitse ennen kun alan mihinkään uuteen säätöön kenenkään kanssa mutta samanaikaisesti haluaisin jonkun lähelleni. Minä en jaksaisi mitään ihmissuhdedraamaa, enkä siihen ole valmiskaan. Mutten myöskään halua "säätää", se kun ei ole reilua ketään kohtaan. Tai no, on jos sitä molemmat haluaa... En uskalla avautua enää kenellekään sillä tavalla kuin seurustelusuhde vaatii. Minua on loukattu liian monta kertaa, enkä tämän hetkisellä psyykkisellä tilallani kaipaa enää yhtään hylkäyksen kokemista. On minun myönnettävä, että olen eräästä henkilöstä kiinnostunut, mutten aio asialle tehdä yhtään mitään. En aio nolata itseäni hänen silmissään sillä arvostan liikaa ystävyyttämme. Enkä halua, että kukaan joutuu enää kärsimään minun paskamaisesta luonteestani... Suoraan sanottuna ihmettelen, miten kukaan jaksaa minua ystävänä ja kaverina... Kaipa minussa jotain hyvääkin siis on... Sori tää mun itseni ruoskiminen ja itsesäälissä velloilu. Tällä hetkellä vaan tuntuu siltä, joten en sitä myöskään aio sensuroida.

Elämääni ovat ilahduttaneet ystävän kissat. He ovat olleet juhannuksen ajan hoidossani. Ihania ja suloisia pikku kisuja. Mutta on heillä ne huonotkin puolensa: ne syö mun kukat, pudottaa kukkaruukut lattialle ja sotkee asuntoni mullalla, ne riehuu ja juoksee ympäriinsä niin, että matot eivät pysy paikallaan. Mutta kyllä sen sitten korvaa se hetki, kun ne tulee yöllä makaamaan viereeni ja kehräämään ja tuhisemaan. Huomenna pojat lähtevät kotiin ja minä saan taas oman asuntoni haltuuni... ja jään taas yksin.

Kaipa se taas tästä. Elämä menee eteenpäin, halusi sitä tai ei.