Valvon. Taas kerran. Minua ahdistaa ja tuntuu, että seinät olisivat jatkuvasti lähentyneet minua. Aivan kuin kaikki kiinteät asiat liikkuisivat ja ne, joiden tulisi liikkua, pysyvät paikoillaan. Seinät liikkuvat, elämäni ei. Olen yrittänyt saada ajatukseni käännettyä muualle siivoamalla, katsomalla elokuvaa, lukemalla. Mikään ei tunnu auttavan. En uskalla ottaa unilääkettä, sillä menen huomenna heti aamusta auttamaan ystävää muutossa.

Minun on niin outo olla. Olla yksin, olla seurassa. En jaksanut lähteä joukkueelaisten illanviettoonkaan, sillä en kestänyt ajatusta muista ihmisistä lähelläni. En vain jaksanut. Olen sekaisin tunteissani ja haluaisin vierelleni jonkun jolle pystyisin näistä puhumaan.

Minun on kai pakko mennä takaisin sänkyyn ja yrittää rauhoittua. Mitäpä muutakaan pystyn tekemään...