Elämääni kuuluu nyt hyvää ja vähän huonompaakin. Eihän koskaan voi olla joko tai... Hyvänä /tai no, huonona jos sen niin haluaa ottaa) on se, että tänään osallistun elämäni ensimmäiseen graduseminaariin. Päätin vaihtaa pääainetta ja nyt opiskelen sitten sitä, mikä minua oikeasti kiinnostaa ja mikä älyäni eniten haastaa. Mietin asiaa pitkään ja tein päätöksen sen pohjalta, että tulen tekemään sairaanhoitajan hommaa todennäköisesti pitkän osan elämääni. Ja työnkuvaani tuskin muuttaa se, mistä aineesta graduni teen ja paperini otan ulos. Teen siis kerrankin sen, mitä haluan. on se sitten suuresta visiosta katsottuna hyvä ja fiksu päätös tai ei. Pitää kerran kin tehdä mitä haluan, eikä sitä mikä on fiksua ja järkevää. Saapa nähdä saanko aihe-ehdotelmani lävitse... Tällaisten suurten asioiden selkiydyttyä (gradun aloittaminen, töiden jatkuminen yms) on selkiyttänyt elämääni suunnattomasti. minulla on aina paljon parempi olla henkisestim, kun osaan ennustaa edes hieman sitä, mitä tulevan pitää. Tiedän suuret linjat, ja siinä sivussa tulevat pienet kuprut jotenkin menettävät merkitystään. Tämä on toiminut aina ennenkin, joten miksen nytkin. Kun on joku asia mihin tähdätä, niin pääsen eteenpäin. En vaan vello epävarmuudessa.

Huonona asiana, katsotaan sitä mistä kantilta tahansa, on se, että mursin varpaani. Vasemman jalan 2-varvas on kaksinkertainen kooltaan ja aika musta. Kävelen päkiälläni, koska varpaille nojaaminen on aivan liian kivuliasta. minä olen oikeasti kävelevä hasardi. Mikään ei pysy kunnossa vaikka kuinka yritän olla varovainen. Ehkä juuri se on se ongelma, kun varoo jotain niin se varmasti tapahtuu. Nyrt kerään rohkeutta soittaa töihin ja sanoo, että olen sairaslomalla ainakin tämän päivän ja iltapäivällä lääkärissäkäynnin jälkeen tiedän kuinka pitkään sairasloma sitten jatkuu. Päähän ottaa niin maan perusteellisesti. ihana muuttaa ja kantaa muuttolaatikoita kun hyvä kun pystyy koko jalalla kunnolla edes astumaan. Noh, oma moka.

Tänään hoidossani olevat kissat kotiutuvat omaan, uuteen kotiinsa. Olen jo niin tottunut heidän riehuntaansa ja siihen kuinka toinen kissoista tulee hartioilleni seisomaan ja odottamaan että lysähdän asennosta hieman jotta hän pääsee hartioilleni makaamaan. Se on suloista, ihana elävä niskanlämmitin.

Mutta nyt graduseminaariin.... huih...