Syntymäpäivät olivat erityisen virkistävät ja mielenkiintoiset. Alun ahdistuksen (olen aina vähän ahdistunut uusien ihmisten seurassa ja nyt kun niitä oli kolme) huomasin, kuinka hauskaa ja mielenkiintoista seuraa he kaikki oikeastaan olivat, pääsin itsekin mukaan juttuun. Ihan kuin olisin tuntenut heidät loppuillasta pidempäänkin... en ole ikinä päässyt juttuun niin hyvin niin lyhyessä ajassa. Katsoimme yhdessä euroviisut ja naureskelimme törpöille suomennoksille. Ja suosikkini Serbia voitti!!! (yleensä jos kannatan jotakuta, niin se nimenomainen ihminen/joukkue ei koskaan voita). Kokonaisuudessaan aivan mahtava ilta! Unohdin hetkeksi kaikki jylläävät ajatukset ja sain pitkästä aikaa nauraa. Tänään tapahtui myös jotain odottamatonta, johon en oikein tiedä miten suhtautua. En vaan ole vielä valmis purkautumaan tästä. En ennen kun olen rationalisoinut asian ajateltavaan ja verbaalisesti käsiteltävään muotoon. En osaa edes kategorisoida sitä hyväksi enkä pahaksi. Hyvä se kai oli... luulisin...

Serbian laulu jäi soimaan päähäni ja youtube oli taas kovassa käytössä. Löysin laulun englanninkieliset sanat netistä ja ne on jotenkin iskevät:

Marija Serifovic: Molitva

I'm wide awake
An empty bed drives my dreams away
Life melts like ice
Disappears in the twinkling of an eye

I'm losing my mind,
Pushing reality out of sight
Our lips are touching softly
You're the one I believe blindly

I walk around like crazy
Falling in love frightens me
Days are like wounds
Countless and hard to get through

Prayer...
It burns my sore lips like a fire
Prayer...
Thy name is something I admire
Heaven knows just as well as I do
So many times I have cried over you
Heaven knows just as well as I do
I pray and live only for you

I can't lie to God
as I kneel down and pray
You're the love of my life
That's the only thing I can say

Kello on taas paljon, jotain 4 yöllä eikä minua väsytä lainkaan. Ajattelin hieman siivoilla asuntoni kaaosta ja yrittää nukkua edes muutaman tunnin. Aion huomenna harjoittaa 'kevyttä fyysistä liikuntaa' treeneissä, joten pitää yrittää hieman skarpata itseäni kuntoon. En tee mitään kontaktiharjoituksia sen kummemmin, mutta teen kevyet treenit jotta tuntuma pysyy yllä.

Huomenna, tai siis tänään, menen käymään äidin luona. Lupasin isäpuolelleni mennä heille jo aikaisin tekemään yhdessä kakun. Ostettiin siskojen kanssa yhdessä äidille lahjaksi digiboksi (jonka hankkimisesta hän on puhunut niin kauan kuin muistan, mutta jota hän ei kuitenkaan ole saanut hankittua). Äiti tykkää selkeistä ja yksinkertaisista asioista, joten boksikin on sen mukainen. Ja kerrankin tulee hommattua hänellekin järkevä ja käytännöllinen lahja!

Minulla on nyt vaan jotenkin todella kummallinen mielentila. En ole erityisen ahdistunut juuri nyt, mutta kaikki tuntuu vaan oudolta ja kummalliselta. Ihan kuin en tietäisi kuinka ajatella. Ihan kuin olisin unohtanut huolehtia ja murehtia kaikesta tänä hämäränä hetkenä. Ehkä pahin alkaa olla takana. Toivon ainakin niin.

Tässä on kuva, jonka H oli ottanut ollessaan siellä pohjoisessa. Se on karulla tavallaan niin kauhean kaunis, että päätin laittaa sen tännekin... Linnun siipi rantakivikossa. Minusta tuntuu juuri siltä, että olen menettänyt toisen siipeni ja yritän opetella tulemaan toimeen vain yhdellä siivellä. Lentäminen on mahdotonta, mutta minulla on vielä jalat ja se yksi siipi, jolla puolustautua.

582963.jpg