Tämä päivä on ollut jotenkin niin kovin sekava. Olen luiskahtanut takaisin minuuttiaikatauluun ja mikä tahansa pieni muutos suistaa minut raiteiltani ja saa mieleni tolaltaan. Tein viime yönä esitelmää kunnes olin niin väsynyt, että kaaduin sänkyyn ja nukahdin. Nukuin syvää, unetonta unta. En kuitenkaan tuntenut oloani virkeäksi herätessäni. Koko ajan kaikki tuntuu painavan päälle; asiat tai ihmiset. Koko päivä meni sekaisin siitä, että joudun luentojen välissä lähteä hakemaan kirjaa kirjakaupasta. kauan odottamaani Judith Butler käännöstä (jonka äitini osti minulle lahjaksi viime jouluna ja jonka vasta nyt sain). Minua ahdistaa kovasti ajatus siitä, että joudun tekemään koko ajan jotain. Miksen osaa vain olla? Miksen osaa rentoutua? Vaikka aikaisemmissa postauksissani olen kuinka luvannut opetella lepäämistä, niin se on ollut suoranaista paskapuhetta. Pystyn olemaan sen pienen hetken rauhassa ja kohta taas olen siinä pisteessä mistä aloitinkin.

Kelalta tuli tänää lappu. He ovat tilanneet jäljennökset lääkärinvastaanottokäynneistä. He siis näkevät kaiken mitä minusta on kirjoitettu. Mahtavaa. Mikään ei ole enää yksityistä... Lapussa sanotaan myös: "kuntoutujalla tulee olla psykiatrisen diagnoosin tekemisen jälkeen ollut vähinään 3 kuukautta jatkunut asianmukainen hoitosuhde ennen kelalle tehtyä kuntoutushakemusta.Lisäselvityksistä tarkennetan onko teillä llut tällainen hoitosuhde ennen kelalle jätettyä hakemusta... blaablablaalaa..." Ettäs tällain... Sain psykiatrin lausunnon vasta viime kuussa. En tajunnut katsoa, että mikä oli diagnoosin "tekemispäivä". Olenko ollut sen jälkeen 3 kuukautta asianmukaisessa hoitosuhteessa. Minä sählin enkä tajunnut ottaa lausunnosta Kopiota. Minä typerys. Saapa nähdä mihin ne siellä päätyy... Minusta tuntuu, että olen ravannut psykologilla ja psykiatrilla vaikka kuinka kauan, ja siltikään en ilmeisesti ole tarpeeksi paljon. Turhauttaa tällainen. Jos päätös tulee kielteisenä, niin en tiedä mitä sitten. Kaikki sanoo vaan, että hakemus takaisin sisään ja uusi käsittelykierros vireille. En vaan tiedä jaksanko. En tiedä kykenenkö... Minun tekisi vain mieli mennä peiton alle ja jäädä sinne. En jaksa tätä byrokratiaa. Minä olen mielipuoli, kai se on vaan hyväksyttävä!

Juoksuhaudan tie on menossa. Kaipa kuuluu yleissivistykseen katsoa se.