Minun pitäisi olla sanomatta asioita, ellen selvitä sanomaani eksplisiittisesti. Olen saanut hieman kommenttia edellisestä postauksestani... Noh, en jaksa aina selitellä itseäni ollakseni jollakin tapaa korrekti.

Oijei... alkuviikko on mennyt mukavan tasaisesti. Olen pääasiallisesti ollut kotona ja viettänyt jonkinlaista syyslomaa, sillä tällä viikolla luentoja on vähänlaisesti. Tämänpäiväinenkin luentosarjan, jonka piti kestää koko päivän, peruuntui ja olen vain lorvaillut! Hitsi, olen vihdoin alkanut oppimaan olemaan rennompi! Tai pikemminkin ottamaan rennommin... olen vain pakottautunut olemaan tekemättä mitään. Ei ehkä ihan paras viikko sen opetteluun, sillä vannoin tekeväni opinnäytteen loppuun tämän viikon loppuun mennessä. Olen kieltänyt itseäni tekemästä mitään ylimääräistä ja tenttikirjatkin olen puoliväkisin vaihtanut romskuihin. Pitkästä aikaa sain jopa luettua kokonaisen kirjan. Itseasiassa kaksi. Tuntuu oudolta. Minulla on koko ajan huono omatunto tekemättömyyteni vuoksi. Ihmettelen sellaisia ihmisiä, jotka osaavat olla ottamatta turhia paineita ja osaavat tehdä kaikkea ns "turhaa".

Samaan aikaan minulla on takaraivossa pelkoa ja ahdistusta. Minusta tuntuu hylätyltä, vaikka juuri nyt minun pitäisi tuntea kaikkea muuta. Minusta tuntuu, että laiminlyön vastuuni. En oikein saa opinnoista kiinni, en ole tehnyt mitään ainejärjestöjen eteen, en ole edes kavereideni kanssa käynyt ulkona vaikka niin lupailin. Minulla on koko ajan kaikesta ajatus: "pitäisi sitä ja pitäisi tätä... on pakko tehdä..." Ja kun nyttenkin olen vain saamaton (osittain omasta valinnasta osittain väsymyksen vuoksi) niin oloni tuntuu aina vain pahemmalta. En saa aikaa mitään mitä olisi "pakko" tehdä enkä mitään, mitä haluaisin tehdä.

Tunnen riittämättömyyttä monen asian suhteen. En riitä ystävilleni enkä kavereilleni, en anna heille  tarpeeksi ja omalla vetäytymisellä laiminlyön heitä ja ansaitsen heistä syrjäytymisen. Tunnen riittämättömyyttä siitä, etten vieläkään ole töissä, saati sitten valmistunut. Ehkä minä vain pelkään ottaa sairaanhoitajan vastuun niin paljon, että pakenen sitä jatko-opintoihin. Tuntuu, etten voi antaa millekään asioille tarpeeksi niiden vaatimaa ja tarvitsemaa huomiota ja mielenkiintoa. Sellaiset asiat, jotka ennen oli jännittäviä ja mielenkiintoisia (kuten opiskelu) on nykyään mitäänsanomatonta ja suoraan sanottuna hieman turhauttavaakin. Ne asiat, mistä olen ennen saanut nautintoa, on nykyään jotain, mitä on "pakko tehdä". Jopa harrastukset tuntuvat nykyään pakkopullalta. Jos saisin valita, niin jäisin vuoteeseen ja olisin visusti siellä. Päiviä, viikkoja, kuukausia.

Joo-o...