Minua on koko illan vaivannut aivan mielettömän kova ikävä H:ta. Hän pyysi minua tuomaan tullessani änelle takin ja joitain muita vaatteita, joita on säilytyksessä kaapeissani. Etsin takkia jo nyt, sillä en ollut varma että veimmekö sen varastoon... Ei viety ja kun löysin sen, niin hänen tuoksunsa levisi ympäristöön. Se tutun turvallinen naisellinen tuoksu, joka on aina saanut minut nuuhkaisemaan toiste ja joka on aivan mielettömän voimakas muistuttaja. En tajua miten kestän vielä 4 kuukautta, kun nyt tuntuu etten jaksa edes huomiseen. pakkohan se on... Ja näenhän minä hänet taas kohta...

Minä tiesin, että hänen lähtönsä tulee olemaan vaikea ja että ikävä kasvaisi ajoittain niin voimakkaasti, että se sattuu fyysisestikin. Yritin välttää tätä, suojella itseäni tältä tuskalta mutta en siinä onnistunut. Olen liian sitoutunut häneen.

Minulla on vaan niin kauhean paa olla!!!