Muutaman päivän reissu teki hyvää rasittuneille aivoilleni. Alkuun kaikki oli hyvin: olin Tytön kainalossa ja tunsin sellaista iuloa ja onnea jota vain siitä paikassa ja siinä hetkessä voisin tuntea. Seuraavana aamuna olin raunio. Kaikki pelko ja ahdistus iski vasten kasvojani kuin muuri ka itkin Tytön edessä kuin lapsi. Hävettää heikkouteni näyttäminen,m mutta toisaalta se on hyvä. Portti siihen, että pystyn vihdoin puhumaan asioista joita olen vältellyt.

Aamulla on graduseminaari. Minulla ei ole siellä esittää mitään uutta. Olen kyllästynyt selittelyyn  ja saamattomuuteeni. Aion huomenna puhua ohjaajalleni seminaarin keskeyttämisestä. Ehkä hän saa minuun taas hakattua uutta intoa ja motivaatiota tekemiseen.

Nyt minua särkee päätä, väsyttää ja nälkä on kamala.