KAAMEE KAPULA!!!!! ja mä en edes juo alkoholia! Mieletön jysäri, väkisin nukuttu parituntinen, kirvelevät silmät, tupakalta löyhkäävä vaatekerta ja karmea suolaisen nälkä. Tässä kaikki mitä jäi käteen eilis-illasta ja viime yöstä. Ja tietenkin hirveän hyvä mieli!!! Mun kaapinperälle tungettu bilehile-puoleni (sitä ei kyllä huomaa mun rauhallisen ja järjestäytyneen ulkokuoreni takaa) otti vallan, ja tämä tyttö lähti bilettämään. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa kavereita ja jutella jopa muutaman uuden tuttavuuden kanssa. Nainset oli kauniita (erityisesti se kaunissäärinen, nivusiin-asti-ulottuva-halkio mekkoinen queen) ja miehet komeita! Sain jopa tunnustella munaa;) Oijoi... nämä bileet muistetaan vielä pitkään...

Olen vähän lamautunut väsymyksestä. Vajaa kuusi tuntia kolmessa vuorokaudessa unta ei ole nähtävästi tarpeeksi virkitsemään vaativaa kehoani. Uskokaa täi älkää, mutta vielä pari vuotta sitten (kun olin vielä pahempi ylisuorittaja kuin nykyään) saatoin nukkua 14 tuntia vuorokaudessa. Elämäni oli silloin niin selkeää: luentoja 8-16, pari tuntia esseiden tekemistä tai lukemista (aina kun opinnot sitä vaati) pari tuntia telkkaa tai romaanin lukemista ja sitten nukkumaan. Välillä kyllä tuntui silloinkin, etten ollut yhtään sen pirteämpi kuin nykyäänkään. Mutta toinen iso ero nääiden aikojen välillä on: silloin minulla ei ollut ELÄMÄÄ! Eipä tämä nytkään aina ole hääppöinen, mutta elämäni kuitenkin...

Minua jäi eilen mietityttämään erään naisen tekemä korttiennustus. Hän sanoi, että korttini olivat erinomaiset (3 kuvakorttia) ja ne kuvaavat jotain suurta muutosta, joka on oleva eräänlainen käännekohta elämässäni. Tulen menestymään jossakin haasteessa. Kyllä terapia tulee olemaan eräs elämääni olennaisesti muuttaava asia ja se tulee olemaan myös vedenjakaja tulevaisuudessa. Olen pohtinut sitä, että haluaisin kirjoittaa isälleni kirjeen ja kertoa kaikesta siitä, mitä tunnen häntä kohtaan ja siitä kuinka hän on minua loukannut. En ole siihen kuitenkaan valmis vielä. En osaa yhdistää asioita toisiinsa niin, että tiedostaisin tunteideni perustan ja "oikeutuksen". Kun etenen terapiassa, niin tulen tämän kirjeen kirjoittamaan. Päätin myös, että minun on kerrottava äidilleni masennuksestani. Olen tajunnut, etten voi suojella muita niin, että jätän heille kertomatta olennaisia asioita minusta. Tiedän, että äitini ymmärtää minua, enkä tajua miksi kertominen on niin kauhean vaikeaa.

Nyt lähden kuulemaan erästä idoliani, guruani. Hänen kirjansa olen lukenut moneen kertaan, ja olen niiden ansioista alkanut pohtimaan itseäni uudella tavalla.