Olen niin kyllästynyt siihen, että meidän valmentaja karjuu ja on muuten veemäinen jos joku joutuu olemaan pois treeneistä tai lähtemään kesken pois jonkun asian takia, joka ei ole vapaaehtoinen meno vaan velvollisuus. Mä tiedän, että olen joutunut töiden takia olemaan poissa ainakin 4 treeneistä. Ja ne on aika monet treenit olla pois kesken pelikauden varsinkin kun taas viikonloppuna on peli. Mutta olen tällä hetkellä niin pinna kireällä kaiken kanssa, etten takuulla kestä yhtäkään valituksen sanaa aiheesta. Ei pelaaminen ole kaikille henki ja elämä, eikä sitä voida vaatiakkaan. Niin kauan kun pelaamisesta ei saa palkkaa, vaan päinvastoin joutuu maksamaan itsensä kipeäksi lisenssimaksujen ja vakuutusmaksujen kanssa, en aio sietää turhanpäiväistä narinaa siitä, ettei työvuoroja saa siirrettyä sormia napsauttamalla. Minulla on oikeasti tällä hetkellä niin lyhyt pinna, että raivoan sisäisesti pienestäkin pieleen menneestä asioista. AARGH!!!!

En tiedä. Olen vaan niin helvetin väsynyt...

Huomenna olisi aamuvuoro. Ja sitten menen käymään salilla pumppaamassa rautaa ja yrittämässä purkaa näitä sisäisiä aggressioitani. Aion poikkeuksellisest tehdä yhdellä kertaa kokovartalo treenin ja käyn kaikki lihasryhmät lävitse samana päivänä. Yleensä jakanut treenauksen ylä -ja alakropan lihaksiin. Salilla on myös nyrkkeilysäkki, jota olen muutamia kertoja mätkinyt niin, että rystyset on ollut verillä. Ja niin aion tehdä myös huomenna. Kaipaan fyysistä kipua. Sellaista kipua, joka muistuttaa minua siitä, että olen elossa. Kipua, jonka aiheutan itselleni ja joka muistuttaa minua kaikesta paskasta jonka olen aiheuttanut ja joka toimii niistä rangaistuksena.

Mä en osaa edes kuvailla sitä, kuinka paha minulla on tällä hetkellä olla. Olen töistä tulon jälkeen maannut myttynä vuoteella, tärissyt vihasta ja ärsyynnyksestä. Mieli tekisi itkeä, mutten saa itsestäni irti kyyneltä. En osaa itkeä, en osaa muuta keinoa purkautua kuin itseni satuttaminen fyysisesti. Ja samalla tulen yleensä loukanneeksi muitakin ainakin henkisesti.