Olen huolissani ympärilläni olevista ihmisistä. Minusta tuntuu, että kerään ympärilleni ihmisiä, joilla on erilaisia ongelmia vain jotta pystyisin ehkä auttamaan heitä siinä, missä en pysty auttamaan itseäni. Puhuin aiheesta pitkään terapiassa ja löysin itsestäni selkeitä kaavaumia tämän aiheen suhteen. Yritän auttaa kaikin tavoin muita pyrkien samalla saamaan itselleni jonkinlaista tyydystystä, jota ilman tunnen oloni itsekkääksi. Jos autan muita, olen epäitsekäs ja samalla itsekäs. Erityisetsi oloen huolissani äidistäni, jolla tuntuu useampikin asia olevan aivan sekaisin. Saan vahingossa kuulla isäpuoleltani asioita, joita äitini ei varmaankaan halua saattaa tietooni. Näen hänen olemuksestaan väsymyksen ja stressin ja odotan sitä päivää, milloin tuo kaikki kaatuu hänen niskaansa ja hän on burnoutissa. Öiti tiedostaa ongelman, muttei vaan jostain syystä tee asialle mitään. Hän ei enää osaa erottaa toisistaa vapaa-aikaa eikä työt´ä, vaan antaa vapaillaankin soitella töistä ja kysellä asioita. Eikä hän on samanlainen kontrollifriikki kuin minäkin, että jos hän on hetken poissa, niin kaikki kaatuu. En itse tunnusta olevani ihan sellainen, mutta kytllä minunkin on myönnettävä, etten osaa delegoida asioita toisille vaan teen asiat itse, jotta ne varmasti tulee tehtyä juuri sillä tavalla kuin itse haluan.

Olen osoittanut suunnatonta mielenlujuutta osallistuessani treeniviikonlopun jokaisille treeneille. Paikat prakaa ja lihakset on jumissa siitä suunnattomasta prässistä, mutta olen jaksanut. Olen ammentanut energiaa ympäriltäni. Ehkä eniten minua on voimaannuttanut ensimmäisen ihastukseni tapaaminen uudelleen. Muistan yhä kuinka olin korviani myöten ihastunut tähän naiseen joskus silloin ala-asteella. Hän on edelleenkin juuri niin täydellinen, vaikka täydellisyyden muurit ovatkin hieman rakoilleet. Hänen kanssaan en mitään haluaisi, mutta ihailen häntä silti etäältä. Hän tuo mieleen ne nuoruuden naiivitkin tunteet, joita en enää osaa muuten tuntea.

Olen laiminlyönyt kyllä ihan kaiken viime aikoina. En ole saanut mkitään aikaiseksi. Jopa asuntoni näyttää kaatopaikalta. Yritän huomenna ryhdistäytyä. Aamulla aikaisin treenit, sitten suihkun kautta kokoustamaan, syömään ja kotiin siivoamaan. Ehkä jopa saan aikaiseksi avata gradukirjojakin.

Unettomuus vaivaa edelleen;en oikein tiedä mitä sille tehdä. Kohta alkaa taas työkin, ja jos tämä jatkuu tällaisena, niin en kovinkaan kauaa jaksa.