Jatkoin tänääm eilen alkanutta siivousoperaatiota. Eilen heitin kaikkea turhaa pois ja vein jotain tavaroita kierrätykseen. Tänään vuorossa oli perusteellinen perussiivous. Isäpuoleni suopealla avustuksella pääsin eroon muutamista tavaroista, jotka annoin hänelle ja äidilleni. Hän myös ystävällisesti tamppasi mattoni ja kantoi roskapussit ulos. Nyt on jotenkin miellyttävämpi olla, kun tiedän, että kaikki on puhdasta. Pesin jopa päiväpeittoni! (nyt se on taas valkoinen)

Masennuslääkkeen annoksen omatoiminen vähentäminen oli psykiatrin mukaan hyvä asia. Hän oli kovin huolestuneen oloinen, kun hän soitti minulle aamulla. Enkä minäkään oikein osannut sanoa, mitkä päällimmäiset tuntoni olivat. Olen alkanut huomata vähennetyn lääkeannoksen vaikutuksen lisääntyneenä ahdistuneisuutena ja masentuneisuutena. Koko ajan pitää olla puuhailemassa jotakin, jotten jää sijoilleni ja vaivu lamauttavaan alakuloisuuteen. En tiedä mitä jatkossa sitten, jos annosta ei enää nosteta takaisin. Tai jos lääkitystä vaihdetaan... Olen taas valvoskellut öitä ja alan olla fyysisesti niin uupunut, ettei minulla enää ole voimia jatkuvaan touhuiluun. Ja ilman tuota touhuilua masennun ja ahdistun lisää. Ja siitä alkaa alamäki.Olen alkanut jäännittämään suhteettoman paljon H:n paluuta ja kesää. Yksi koko yön kestävä uni auttaisi takaisin raiteelle, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. ja unilääkettä en mielelläni tässä tilanteessa ottaisi, vaikka psykiatri siihen kehottikin. Tieto lääkkeistä ja niiden sivu-ja yhteisvaikutuksista lisää pelkoa ja ahdistusta ottaa lääkkeitä. Yksikin reseptilääke on liikaa...

Huoh... Minun pitää vaan yrittää löytää positiivisa asioita kaikesta, mutta se on niin kauhean vaikeaa. Minua väsyttää niin kovin paljon, kättä särkee, niskaa särkee ja päätä jomottaa. kaikki on taas kerran pielessä!

ja löysin asian, joka on yhdellä kädellä melkeinpä mahdotonta: housujen lyhentäminen shortseiksi ja leikattujen lahkeiden siistiminen.