Nyt on terapiahakemus viety kelalle ja tämäkään asia ei enää ole minun vaikutuspiirissäni. Minua ärsytti kovasti kelan naisen papereita kohtaan esittämä ihmettely ja se, että hän alkoi lukemaan niitä ollen selkeästi hämmentynyt. Olin odottanut, että minun olisi pitänyt selitellä jotain, mutta kaikki oli ohi kahdessa minuutissa. Toivotaan, että päätös olisi myönteinen. Kuukaudesta puoleentoista vastauksen saaminen kestää ja päätös tipahtaa postiluukustani. Perään soitteleminen ei kuulemma nopeuta käsittelyä. Ettäs tällein.

Kävin syömässä hyvässä seurassa kasvissoppaa ja pilasin terveellisesti alkaneen päiväni suklaalevyllä. Kirjaa lukiessani söin siitä sujuvasti puolet! Kaikille mustan huumorin ystäville voisinkin suositella juuri loppuun lukemaani kirjaa. Kirjoittaja on Valtteri Suominen ja kirjan nimi Kuolet vain kahdesti. Kyseinen miekkonen on kirjoittanut kirjan toimiessaan obduktiopreparaattorina (ts, ruumiin esiavaajana) ja hän on yksiin kansiin kerännyt kokemuksia ja tarinoita tositapahtumista ja potilaista, jotka hänen ja hänen kollegoidensa pöydälle oli joutunut. Vaikka kuolema ja oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus on vakava asia, niin kyllä tämä opus saa naurun kirpoamaan. Tai sitten olen vain liikaa kouliintunut sairaalan ja leikkurin karuun huumoriin. Mahtava opus! Mä taidan olla vaan kieroutuneempi kuin kuvittelinkaan... ;)

Minun pitäisi lähteä kohta kuulemaan saanko taas yhden luottamustehtävän harteilleni. Tämä kyseinen jopi kyllä tulisi näyttämään kivalta CV:ssa, mutta olen epävarma liian korkeassa asemassa olevien ihmisten seurassa. Ja sellaisessa joukossa minäkin joutuisin kerran kuussa istumaan ja yrittämään olla noloilematta (paitsi etten ole korkearvoinen enkä arvostettu). En usko, että saan sitä paikkaa. Tai sitten jos saan, niin syynä siihen on sukupuolikortin käyttäminen. Kukaan ei siellä tiedä poliittisia kantojani (vastaehdokkaan tunnetaan) enkä saa leimautua minkään ryhmän kannattajaksi, ainakaan ennen valintaa... Pöhlöä... joskus en jaksa politiikkaa...