Tänään on ollut uskomattoman kaunis päivä. Taivas oli pilvetön ja aurinkokin paistoi. Olin nukkunut yöllä muutamia syviä tunteja, jotka saivat mieleni taas hieman virkeämmäksi. Kävin H:n kanssa pitkällä kävelyllä järven rannalla ja tunsin kylmän tuulen hivelevän poskipäitäni. Kosketin jääkylmää vettä ja tunsin kuinka kylmyys nousi ormiani pitkin kohti rannetta. Seisoin siinä hetken, vedin syvään henkeä, kuuntelin veden solisevaa ääntä kun aallot osuivat ratahietikolle. Kävelimme, keskustelimme, vaelsimme äänettömyydessä.

Pesin pyykkiä, "sisustin" asuntoani pienemmälle sängyllä (160 cm leveä sänky vei asunnostani varmaan 1/3), luin loppuun romaanin (joka on 3 viikon sisällä. Olen taas alkanut nauttia lukemisesta). Kävin vielä uudelleen kävelyllä. Tällä kertaa vielä hieman pidemmällä. Istuin rannalla niin kauan, että tunsin palelevani kauttaaltani. Mietin asioita ja kävin lävitse asioita, jotka mieltäni on painanut.

Tänä iltana olisi vaikka mitä. Päätin kuitenkin jättäytyä kaikesta pois. Ei minua siellä kaivata ja tuskinpa voin antaa itsestäni mitään sellaista, josta kukaan nauttisi... Olen kotona, aloitan uuden kirjan, ehkä avaan geisha suklaalevyn (oli pakko hairahtua).

Minua ei ahdista. Ensimmäistä kertaa pitkäänpitkään aikaan minua ei ahdista.