Tyttö oli luonani muutaman päivän ja minusta tuntui että ensimmäistä kertaa hyvin hyvin pitkään aikaan vapaapäivät tuntuivat oikeasti vapaapäiviltä. Unohdin työt, en miettinyt kertaakaan että mitä jäi tekemättä tai että mitä on tehtävänä kun menen taas töihin. Autuas ajattelemattomuus. Tyttö räpläsi tietokoneeni kuntoon, teki jotain ihme asetteluja ja ohjelmistomuutoksia ja nyt koneeni toimii taas kuin unelma. Jotenkin vain enemmän ja enemmän alkaa hänen kanssaan oleminen tuntua hyvältä. En uskalla edetä enkä tehdä aloitteita, sillä pelkään vieläkin niin paljon sitä, että päädyn loukkaamaan itseäni ja Tyttöä.

Tänään oli kahvihuoneen seinällä lappu, jossa kyseltiin halukkuutta tehdä jouluna ja uutenavuotenä töitä. En vielä laittanut nimeä listaan, vaikka samapa tuo olenko silloin töissä. Yleensä pyhinä on kiva porukka töissä ja heidän kanssaan joulun viettäminen on sata kertaa hauskempaa kun "perinteisen" kotijoulun viettäminen. Toisaalta olisi ihana vain olla ja viettää joulua itsekseni.

Sain viimein treenausluvan! Pääsen taas kunnolla jumppaamaan. Oli jo saamari aikakin! Psyko huolehtii mun paranemisen edistymisestä jos vähennän terapiaa kerta viikkoon ja lääkäri sanoo, että ei tuo polvi tosta paremmaksikaan muutu ellen puukon alle halua. Lupa heltis, mutta nyt sit pitää miettiä uskaltaako sitä mitään tehdä. Jos tän nyt telon pahemmaks, ni en pääse leikkauspöydälle ihan heti. Lakkouhka kummittelee niin omassa työssä kuin vapaa-ajallakin.

Nyt gradun kimppuun. Teen näin yön hiljaisina tunteina aineistohakuja! Pitää käyttää aika hyväkseen.