Minua pännii tällä hetkellä. Luennon, joka suurella vaivalla ja varmaan miljoonalla sähköpostilla siirrettiin tälle päivälle (juuri sopivasti kahden luennon väliin niin, että torstaista olisi tullut vapaapäivä) peruttiinkin. Luin sen sähköpostista varmaan 10 minuuttia ennen kuin luennon olisi pitänyt alkaa. Tämä siis tarkoittaa, että joudun rämpimään huomennakin yliopistolle. Ei siinä sinällään mitään… Tänään luennolle lähteminen tuntui kestävän ikuisuuden. Minä olin valmis varmaan tunnin, mutta H ei. On ihana katsella kun hän hommailee kaikkea ja tuhisee mennessään, mutta voimakkaampana mielessäni on inho myöhästymistä kohtaan. Inhoan myöhästymistä yli kaiken ja hyvin lähelle inhon jatkumossa pääsee kiire ja kiirehtiminen. Kauhealla kiireellä piti tallustaa. Lumi iski päin näköä ja koko ajan pelkäsin, että milloin astun jäälle ja lennän selälleni. En ole käyttänyt maihareitani vielä lumella ja jäällä, joten en osaa ennakoida niiden käyttäytymistä. Vanhoilla vaelluskengilläni tiesin tasan tarkkaan milloin kannatti varoa. Nyt varon koko ajan. Sama juttu on uuden pyöräni kanssa. Oli kuitenkin kiva pitkästä aikaa kävellä lumisateessa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Päädyin laittamaan lastan takaisin sormeeni. Oikea nimetön alkoi vääntyä sivulle ikävän näköisesti ja se on jatkuvasti kipeä. Vaikka pidin lastaa varmaan 10 viikkoa, niin luu ei vaan lähtenyt luutumaan. Kaipa mun pitää vaan alistua ja soittaa taas yths:lle. Ainoa vaihtoehto on, että murtunut palanen otetaan pois leikkauksella. Se on vaan hiukka ikävää, sillä palanen on irti osin nivelen pinnasta ja pelkään, että leikkaus aiheuttaa sormen osittaisin jäykistymisen.

Minun piti tehdä empiirinen testi. Huomasin, että markkinoille on tullut uutta coca-cola zero limpparia. Mitähän eroa sillä ja tavallisella lightilla on…? Noh, ei ainakaan mitään maullisesti. Hairahduin nimittäin ostamaan pullon. Muutenkin ole kallellani pepsi max:iin… Näin mä vaan tuen monikansallisia yrityksiä… Muutenkin tuli syömisestä ja juomisesta mieleeni. Mulla on taas alkanut ruokahalu katoamaan. Olen ollut jo varmaan vuosia sellainen, että en ole juurikaan tuntenut nälkää. En ole koskaan syönyt aamupalaa, johtuen siitä että alan herkästi voimaan aamulla pahoin. Olen tottunut siihen, että syön joko koululla tai sitten koulun jälkeen kunnon ruoan. Ja illalla ehkä leivän ja teetä. (tätä ei uskoisi, kun minua katsoo). Kun aloitin ensimmäisen lääkkeen, minulla oli jatkuvasti nälkä. Söin koko ajan jotain ja aloin lihoa. Nyt kun lääke vaihdettiin, on nälkä taas kadonnut ja minä olen syönyt nolostuttavan huonosti. Voin hyvinkin kestää pitkään ilman ruokaa ja vasta kun verensokerini on niin alhaalla, että alan tärisemään, alkaa kehoni vaatia ravintoa. Samalla ihmettelen sitä, että miten esim. H:lla on koko ajan nälkä ja erityisesti sitä, että miten hän saa vedettyä niin paljon ruokaa. Pitäisihän minun sairaanhoitajana tietää tasapainoisen ravitsemuksen merkitys…

Ääh… olen muuten huomannut, että blogipostauksistani on tullut tylsiä ja arkipäiväisiä… nyt kun minulla ehkä kohta on taas aikaa, niin voisin taas palata linjaan, miksi alun perin aloin blogia pitämään: kirjoittamaan mielipiteitäni enemmän tai vähemmän ajankohtaisista asioista.