Olen kyllä ollut harvinaisen saamaton nyt viimepäivinä. Minun on pitänyt siivota kunnolla vaikka kuinka kauan (en viitsinyt tehdä joulusiivousta, sillä hoidossa olleet kissat sotki enemmän 3 päivässä kuin minä itse kuukaudessa...) Minua hieman ärsyttää tämä taloyhtiön politiikka, ettei viikonloppuisin ja pyhinä eikä edes aattoina saa käyttää pyykkikonetta. Järjestyssäännöissäö mainitaan myös, että jopa imurointia ja mattojen tamppaamista tulisi välttää. Olen seuraillut, kuinka täällä asiat toimii, eikä kukaan kyllä koskaan mitään tunnu tekevän, joten en minäkään kehtaa juuri taloyhtiöön muuttaneena alkaa rikkoa sääntöjä. En ole edes koskenut gradupapereihin joko joulu-uusivuosi välisenä aikana. Nyt kun olen vielä ollut sairaslomalla, niin olen pitänyt pientä taukoa ihan kaikesta. Mutta nyt alkaa paluu arkeen. Kirjallisuuskatsauksen pitäisi olla valmis käsiteltäväksi 24.päivä tammikuuta joten alkaa tulla vähän jo kiirus. Aionkin tehdä muutamia ekskursioita kirjastolle, jossa omistaudun ihan vain lähdekirjallisuuden lukemiselle.

Tänän minut valtasi voimakas halu lähteä jonnekín ulos, liikkumaan, raittiiseen ilmaan.tin kävellä äitini luokse kahville. Ihan hyvää  enkki siinätuli, n. 15 kilometriä suuntaansa. ja sen jälkeen kävin vuokraamassa pari leffaa, joiden kanssa aion viettää loppuillan.

Minulla on mennyt totaalisesti taas kaikki unirytmit. Saan unta vasta joskus 7 aikaan aamulla ja sitten nukun torkahdellen muutaman tunnin ja taas alkaa valvominen. Alkaa jo hieman rasittaa... Mietin, että kehtaanko hakea lisää sairaslomaa, sillä vamma jonka vuoksi joudun poissa olemaan ei todellakaan ole parantunut. Kipeä sormeni estää kaikenlaisen tarttumisen ja varsinkin kipeällä kädellä nostamisen. Kerran melkein tippui potilas otteestani kun en ehtinyt saamaan väliin kuin kipeän käteni. Siitä se sitten ärtyikin. Pärjäsin sen kanssa jo melko hyvin, mutta sen tilanteen jälkeen alkoi turvotus uudelleen. ja nyt on peukalon liike melko jäykkää. Nivelsiteet siitä on mennyt....

No joo, taas sitä valitetaan. Nyt palaan leffojen kimppuun! Travianissa on kohta katapultit kehitteillä ja sitten pääsen kunnolla kasvattamaan armeijaani (nörtteily vaan pahentuu kun on liikaa neljän seinän sisällä...)