Oloni on onneksi jo paljon parempi. Iltaa kohden vointini asettui tasaisempaan suuntaan ja sain pikkuhiljaa aluksi nesteet ja myöhemmin jo appelsiininkin pysymään sisällä ilman liiallisia vatsanväänteitä. Minä olen kyllä niin reppana sairastaessani. Voimani katoavat yllättäen, enkä jaksaisi nousta sängystä ylös vaikkei kuume ylitä edes 38 astetta. Aamuinen terveydenhoitajalla käyntikin osoittautui niin rasittavaksi, että jouduin nukkumaan 4 tunnin päiväunet kotiin  palattuani. olen siis ainakin nukkunut, jos en muuta. Kaikilla pitäisi olla oma hoitaja kotona kun sairastaa. Joku, joka pitelee ämpäriä edessä kun oksettaa. Joku joka juottaa vettä lasista ja syöttää jotain (popcorn on hyväksi havaittu ravinto kun kuume on vienyt voimat eikä ruoka meinaa mennä alas). Joku, joka hakee Panadolia apteekista, jos lääkkeet on lopussa ja joku joka keittää teetä. Tätä minä kaipaan, ja tällaisen kumppanin haluaisin. Pakko mun on tunnustaa, että otan hoitajan roolin liiankin vakavasti kun joku läheinen on sairaana. Huolehdin aina vähän liikaakin... Mutta nautin siitä, että voin auttaa jossain. Pyyntö vain, niin tuon kupillisen kanakeittoa vitamiinitabletin kera!

Jouduin aamulla kuumehoureissani viimeistelemään erään kurssityön. En edes uskalla katsoa sitä, millainen lähettämäni versio esseestä oli, sillä tuskin tajusin ihan kaikkea mitä siihen kirjoitin. Tiivistämislahjani eivät ainakaan vieläkään ole riittävät, sillä ylitin 6 sivun maksimi sivumäärän. Mutta vain 7 rivillä!!! Eikä teksti todellakaan ole kovin gradumaista... mutta no... olen iloinen, että yleensä sain kurssin suoritettua.

Röntgenhoitajaksi opiskeleva ystäväni lähetti minulle tapauskertomuksia, joiden perusteella heidän tulee miettiä mikä potilaita vaivaa ja millaisia tutkimuksia/hoitoja heille pitäisi antaa. Ne oli yllättävän haastavia ekan vuoden opiskelijalle. Mutta oli jännä huomata kuinka paljon olen oppinut hoitamisesta ja lääketieteestä sillä aikaa kun olen ollut töissä. Osasin heti yhdistää esimerkkitapauksiin oikean potilaan ja muistella sitä kautta, mitä hänelle tehtiin ja millaisia hoitoja hän sai. Tajusin kuitenkin myös, että minun on kerrattava ajatuksen kanssa sisätautioppia. Ihana aina välillä saada oikein haasteellisia ja inspiroivia pähkinöitä pohdittavaksi! Ne pitää mielen virkeänä.

Nyt aion uskaltautua syömään banaanin.