Aamulla kävin psykolla. Sillä vanhalla tutun turvallisella miehellä, jonka kerran kaksi kuukaudessa olen tavannut ja jolle olen puhunut asioista, joista en ole koskaan kenellekään puhunut. Tänään oli viimeinen päivä, johon kela odotteli lääkäripapereitani ja joiden pohjalta he sitten tekevät päätöksen terapiatuesta. Ja tämä oletettavasti merkitsee sitä, että päätös tulee kohta puoliin. Tämä oli tiettävästi viimeinen kerta vanhan psykon luona. Jos onni on myötä, seuraavaksi aloitan pitkän ja tiiviin terapian joka samanaikaisesti pelottaa minua ja ja antaa toivoa. Kiitin häntä ja kerroin kuinka paljon hänetä on ollut minulle tukea. Hän toivotti minulle hyvää jatkoa ja sanoi, että jos päätös on kielteinen, tulisi minun vielä varata hänelle aikoja jotten jää aivan yksin. Toivottavasti pääsen tästä eteenpäin.

Olen tänään saanut jotain aikaankin: siivosin, tiskasin, kävin ruokakaupassa ja tein yhden esseen loppuun ja palautin sen. Minulla oli suuret suunnitelmat tehdä keittoa, mutta minulla ei ollutkaan nälkä ja päädyin vain syömään kaksi leipää... Tiedän, tiedä: joka päivä pitää yödä vähintään yksi lämmin ateria. En kuitenkaan jaksanut alkaa säätämään. Lupauduin tarjoamaan tänään kämpääni leffailtaan. Hieman kaduttaa, sillä haluaisin vain käpertyä peiton alle lämpimään ja lukea erinomaista kirjaa, jonka löysin kirjastosta eilen (Tess Gerritsenin uusin...) Kävin äsken kävelyllä H:n kanssa ja tallustelimme silmälasit huurussa ja kasteessa eteenpäin tuttuja katuja ja polkuja. Kävimme riehumassa pellolla, jolla kävimme joskus ihan suhteemme alussa kävelyllä. Ihmettelimme menneitä ja pohdimme tulevaisuutta. Minulla on nyt niin hyvä olla!

Huomenna olisi viikon ainoa luento ja sen jälkeen käyn viemässä isäpuolelleni videon, jonka vastikään hankin ja jonka hän haluaa ehdottomasti nähdä.

Haluaisin ostaa orkidean. Haluan jotain haastetta, vaikka todennäköissti minä onnistuisin vain tappamaan sen. Niin tein bonsai-puullekin aikanaan.