Paljon on tapahtunut päivitystauollani. Olen yrittänyt elää läpi tilannetta, joka on tuleva muuttamaan tähän astisen elämäni kulun ja muuttanut käsitykseni ja suhtautumiseni ihmiseen ja ihmisiin. Olen herännyt taas siihen todellisuuteen, jossa minun olisi pitänyt elää ja josta väkisin halusin pois. Minun
tarvitsee näköjään törmätä, saada potku perseelle, tulla loukatuksi hyvältyksi unohdetuksi, jotta herään näkemään sen mistä tämä todellisuus rakentuu ja missä on minun paikkani siinä. Olen luovuttanut mahdollisuudesta jakaa elämäni jonkun kanssa, sillä minusta tuntuu etten vain yksinkertaisesti ole luotu parisuhteeseen. Jos en pysty antamaan itsestäni kaikkea, niin miten voin odottaa saavani sen toiselta. Minä pysyn aina toisten tukena ja ystävänä, mutta en odota siitä enempää. Se ei ole vain minun tieni, minun kohtaloni.

Paljon on myös muuttunut tauolla. Minä olen muuttunut, maailma on muuttunut, todellisuuteni on muuttunut, ystäväni ovat muuttuneet. Monet ovat tehneet päätöksiä, jotka tulevat vaikuttamaan heidän elämäänsä pitkään ja muuttamaan sen suuntaa. Huonompaan vai parempaan, mene ja tiedä. Eräs osti asunnon ja sitoutui isoon lainaan, eräs menee naimisiin ja saa lapsen, eräs teki itsemurhan. Ne ovat jossain määrin aikuisia päätöksiä (vaikken tuohon itsemurhaan ja sen "oikeutukseen" mitään kantaa otakaa). He tekevät päätöksiä, joita minä en koskaan uskalla ottaa, sillä en tiedä pystynkö kantamaan päätökseni seuraamuksia. Pelkään liikaa, uskon liikaa, haluan liikaa.  Tietyllä tapaa siis hyvä, että elämäni on tappavan tasaista. Jos ei mene hyvin, niin ei ainakaan mene kovin huonostikaan. Kai.

Minä otan myös askeleen elämään, joka on edessäni. Luovun eräästä, minulle niin tärkeästä, elämänvaiheesta ja muutan pois. Tämä pieni asuntoni tyhjenee ja minä lähden pois tästä paikasta, jossa on vielä ystäviä ja paljon kauniita muistoja. Ystävä osti oman asunnon, joten minä sain sittenkin sen asunnon, josta olen puhunut. Ensi kuun alusta, minä asun suuremmissa tiloissa, siistimmissä tiloissa, rauhallisemmissa tilpoissa. Vaikka sitä haluankin, niin silti minua pelottaa. Vuokraemäntä sanoi minulle eilen tavattuamme, että olen unelma-asukas. Olen opinnoissa menestynyt (joihinkin edelleenkin tekee vaikutuksen opiskelutausta), käyn työssä, urheilen (enemmän tai vähemmän), en juo, en polta. En haluaisi pettää häntä. E tajua miksen ole tätä enempää innoissani muutosta. Vaikka haluan täältä pois, niin silti minun täyttää jonkinlainen epäkonkreettinen haikeus, jota en osaa käsitellä.

Tänään juhlistamme ystävää. Hänen aikuisuuttaan, hänen syntymäänsä, hänen elämäänsä ja hänen tätä päiväänsä. Lahjankin ostin vaikka päinvastaiseen kehotettiin. Odotan mukavaa iltaa, ystäviä.