Alkuviikko on mennyt kuin siivillä. Olen istunut luennoilla, olen pohtinut asioita ja päässyt syvemmälle naistutkimuksen opinnoissa kuin koskaan aikaisemmin. Ja olen löytänyt yhteyden queer-teoriaan ja omaan elämääni. Kerron pohdinnoistani joskus.

Olen pohtinut paljon terapian aloittamista. Olen miettinyt ongelmiani ihmissuhteissa ja niiden ylläpitämisessä ja vaikeuksistani kohdata toisia ihmisiä. Eilen illalla tuli Valvomon dokumentti, jossa puhuttiin alkoholistien lapsista ja heidän ongelmistaan. Ohjelma pohjautui lasinen lapsuus -projektiin. Olen melko naiivistikin kieltänyt lapsuuden kokemusten vaikutuksen tähän päivään ja nykyiseen tilanteeseeni. Sen myöntäminen on mielestäni heikkouden merkki (vaikkei se oikeasti olekaan). Olen myös taas alkanut muistaa joitain lapsuuden asioita, jotka olin sulkenut mielestäni. Eräs asia on sellainen, jonka toivoisin olevan vain kuvitelmaa. En ole varma onko niin tapahtunut vai ei... muistan vain hajanaisia asioita, sanoja, tekoja. En halua puhua asioista, joiden reaalisuudesta en ole varma. Minua suoraan sanottuna pelottaa aloittaa terapi, sillä tiedän että asioiden läpikäyminen nostaa mieleeni asioita jotka olen halunnut sulkea ja ja jotka on sulkeutunut mielestäni. Tulen kohtamaan mielettömän vaikeita asioita ja tunteita ja pelkään etten osaa hallita niitä. Olisi niin ihana vain aloittaa alusta kaikki... ilman mitään.

Olen kohdannut monia ongelmiani erityisesti ihmissuhteisiin liittyen. olen joutunut uudelleen arvioimaan prioriteettejäni ja epävarmuuden tunteitani sekä läheisyyden ja sitoutumisen pelkoani. Vaikka oloni ei enää olekaan niin huono kuin vielä muutama kuukausi sitten, niin ongelmat ovat kuitenkin läsnä. Enkä osaa käsitellä niitä yhtään sen paremmin kuin ennenkään. Nyt kuitenkin pystyn jollakin tapaa kontrolloimaan itseäni uudella tavalla. Pystyn taas harkitsemaan särkevästi sanojani ja tekojani. Alan olla pikkuhiljaa sellainen kuin joskus olin. Olen niin tyytyväinen, että jotkut asiat ovat selviintyneet niin, että osa aiheuttamastani vahingosta on unohtunut. Tai pikemminkin jäänyt taka-alalle. H:n kanssa olemme keskustelleet asioista vakavasti ja olemme päätyneet siihen, että yhdessäolo tuntuu taas järkevältä. Eihän minun tunteeni minnekään koskaan kadonneet... Aion panostaa suhteeseemme 110%:sti. En tiedä... Kaikki tuntuu niin oudolta...

Katselin eilen kurssiohjelmaani ja tajusin, että ensi viikon jälkeen minulla on vain yksi luento-kurssi. Kaksi tuntia viikossa vielä muutaman viikon ajan. Tämä johtuu siitä, että pääasineessani ei tarjota enempää kursseja, eikä myöskään sivuaineissani. Enkä jaksaisi aloittaa uuttakaan. Aion yrittää tästä edespäin keskittyä kirjatenttien tekemiseen ja esseiden kirjoittamiseen. Ehkäpä pääsen etenemään terveyshallintotieteen opinnoissanikin...

Ja plussana kaikelle: tänää msain soiton osastolta, jossa olin viime kesänä töissä. Osastonhoitaja soitti ja kysyi kiinnostaisiko minua mennä joululomalla töihin. Kiinnostihan minua. Saahan siitä hyvin rahaa. Koskaan ei minulle ennen ole soitettu ja pyydetty noin töihin... kaipa tämä on sairaanhoitajan tulevaisuus.