Tunsin tänään luennolla itseni TODELLA tyhmäksi. En ollut läheskään tarpeeksi suunnitellut erään työn sisältöä ja se johti siihen, että olin täysin valmistautumaton sanomaan mitään järkevää. Olen huomannut, että olen alkanut saavuttamaan sen pisteen, jossa omat tietoni ja taitoni eivät enää riitä. Ympärillä puhutaan niin paljn asioista, joita minä en ymmärrä ja joista en aikaisemmin olle kuullutkaan. Ehkä se johtuu siitä, etten ole humanisti, joten useat yhteiskunnalliset teoriat ovat minulla melko tuntematomia. Mietin sitä, että miksi hakeudun tilanteisiin, joissa taitoni ja ymmärrykseni ei yksinkertaisesti riitä. Tottakai voisin sanoa, että koettelemalla omia rajojaan oppii uutta ja oppii enemmän. Mukanaan tämä rajojen koettelu tuo kuitenkin valtavaa stresiä ja tyhmyydentunnetta. Kyllä minä myönnän olevani tietämätön monissa asioissa, mutta pyrkin välttelemään tilanteita, joissa tyhmyyteni tulee esille. Kukapa ei... Minun pitäisi ehkä vain pysyttäytyä alueilla, jotka ovat minulle tuttuja ja joissa kuitenkin voin vain kehittyä. Kuten sairaanhoitajan työ.

Tänään minulle soitettiin ja pyydettiin töihin. Tämä viikko ja osa ensi viikosta sekä selviteltiin mahdollisuuttani työskennellä 3 viikon sijaisuus pääsiäisen aikaan. Mikäpä siinä, jos vaan saa luennot sopimaan työvuoroihin. onneksi voin aika hyvin joustaa, sillä nykyään ollaan niin epätoivoisia työmarkkinoilla, että työvuorotoiveet otetaan huomioon (varsinkin kun ilmoitan menoni hyvissä ajoin). ja osastolla on aika joustavaa porukka, ja yleensä aina työvuoron vaihtaminen onnistuu.

Tänäänkin minulla on jatkunut eilisen kaltainen raivon ja vihan ja ärsyyntymisen tunne. Olen puristellut nyrkkejäni ja kiristellyt hampaitani vaikkei minulla siihen mitään varsinaista syytä ole ollut. Oloni on vaan niin kovin rauhaton. Huomenna minulla on mahdollisuus puhua tästä psykolle. Onneksi...

Nyt menen lukemaan.