Olen aikaisemmissa blogikirjoituksissani puhunut paljon unettomuudestani ja siihen liittyvistä ongelmista. Nykyään unettomuus on vaiva, joka vaivaa vain ajoittain. Jos päällä on erityisen paljon stressiä tai joku iso asia pyörii mielessä, niin unen saanti hankaloituu. Mutta nykyään nukun lähes poikkeuksetta 5-8 tunnin yöunet. Tykkään tehdä yövuoroja ja jos saisin itse päättää, niin tekisin vain yötyötä. Mutta nyt pidempää yöputkea tehdessäni olen huomannut, että niistä selviäminen on vaikeutunut huomattavasti. Olen aamulla aivan rättipoikkiväsynyt ja saatan nukkua pitkälle iltapäivään. Eilenkin melkein myöhästyin töistä kun nukahdin 6 tunnin päikkäreille. Kaipa 3-vuoro työlläkin on siihen osansa, sillä työrytmi on mitä on. Mutta noh, ei pidä valittaa. Pääasia on että nukun.

Koska pidän valittamisesta, niin päätinpä purkautua työstäni. Ihan vain näin niin kuin verbalisoidakseni mikä mättää. Minua ärsyttää:

  • Potilaat, jotka kuvitteelvat olevansa 5 tähden hotellissa ja kaikki tehdään silloin puolesta. He vaan makaavat sängyssä kuin kuolleet turskat ja odottavat kaiken palvelun sänkyyn ja vaipatkin housuihin
  • Omaiset, jotka valittavat kun emme pysty tekemään ihmettä ja nostamaan 3 kuukautta täysin vuoteessa ollutta potilasta käveleväksi viikossa/potilas joutuu jonottamaan meillä jatkohoitopaikkaa joskus jopa vuodenkin päivät koska omaiset eivät ole hyväksyneet ehdotettuja paikkoja eikä suostu järjestämään yksityistäkään palveluasuntopaikkaa
  • potilaat/omaiset jotka luulevat että hän/se oma omainen on osaston ainoa potilas ja kaiken pitää tapahtua nyt eikä heti. Pesulle mennään vaikka yöllä tai kesken ruoan jaon, kun niin vaaditaan.
  • Osastonhoitaja joka hössöttää ihan joka asiasta. Tulee keskeyttämään raportin sanoakseen asiasta, josta on sanonut kaikille jo 10 kertaa toisessa yhteydessä. OH joka tulee potilashuoneeseen kesken pesujen kyselemään vuoronvaihdoista tms. OH, jonka mielestä kaikkien henkilökohtaiset asiat ovat myös hänen asioitaan
  • kollegat, jotka lusmuavat ja odottavat että kyllä joku vastaa kelloon kun sen antaa tarpeeksi kauan soida. Kollegat, jotka lähtevät potilashuoneesta ja jättää roskat/vaihdetut aluset jne. roskikseen/lattialle/potilaan sängylle ja lähtevät pois huoneestä jättäen roskat/pyykit kuin P****n pellolle. Kollegat, jotka eivät tyhjää roska/pyykkipusseja vaan jättävät ne huuhteluhuoneeseen seuraavan tyhjennettäväksi. Kollegat, jotka tekee iltakierron jo klo 6, jottei sitten illalla tarvitse ja näinollen potilaat ovat läpimärkiä/wc:hen menossa heti ensimmäisellä yökierrolla
  • osaston lääkäri, joka ei määrää tarpeeksi. esim kipulääkkeitä/rauhoittavia, koska potilas saattaa tulla tokkuraiseksi, mutta joka sen tarvitsee koska muuten ei pysty nukkumaan tai touhuaa ihan koko ajan. Osastonlääkäri joka lopettaa lääkkeitä mututuntumalla ja titrailee insuliiniannostuksia 1 sokeriarvon mukaan aiheuttaen tasapainotilas osaston ruokailumäärien puitteissa ja näinollen kun potilas menee kotiin, niin ollaan hypoglykemiassa.
  • rikkinäiset/puuttuvat tarvikkeet, laitteet, välineet
  • homeiset tilat ("ei se ole hometta vaan materiaalin normaalia kulumista ja värjäytymistä")
  • kollegat jotka valittaa kiireestä samaan aikaan kun itse istuvat viilaamassa kynsiään ja lukemassa juorulehtiä
  • kollegat jotka lähtevät porukalla tupakalle jättäen osaston sen yhden tupakoimattoman harteille ja jättävät kännykkänsäkin pöydälle
  • kirjaamisohjelmat (effica), joka jumii koko ajan, johon tulee ihme päivityksiä jotka sekoittavat ihan kaiken

Noh, siinä on ne päällimmäiset. Mutta on se kummiskin sanottava: loppujenlopuksi tämä homma on ihan kivaa.