Nyt alkoi kevään ensimmäinen leiri. Tämän illan treenien aiheena oli: mikä on minun roolini joukkueessa? Aloin siellä oikeasti ajatella siellä, että olenko tarpeeksi vahva sitoutumaan joukkueeseemme, olemaan treeneissä läsnä sekä sumplimaan kesän työvuorot niin, että pääsisi olemaan mahdollisimman usein paikalla. Joukkue on tällä hetkellä eräs suurimmista asioista, jotka pitävä minua elämän syrjässä, sillä he painostavat minua jatkamaan ja sitouttavat minua erilaisiin tehtäviin. Puhuin psykon kanssa joukkueen merkityksestä minulla ja silloin minulle oikeastaan valkeni, etten osaisi enää elää ilman rääkkiä ja sitä joukkuehenkeä. Tunnen siellä kuuluvani jonnekin. Huomenna on kolmet treenit, joissa harjoitellaan henkilökohtaista tekniikkaa sekä sitten sovelletaan opittuja tekniikoita käytäntöön peliharjoitusten avulla. En malta odottaa, vaikkakin tiedän että viikonlopusta tulee rankka.

Olen muutenkin saanut tänään aikaan ihmeen paljon. Viimeistelin erästä työtä, suunnittelin erään toisen työn aihepaperia sekä uudelleenorganisoin tietokoneeni (erityisesti alituiseen kasvavia musiikkitiedostoja). Näin ohimennen äitini, ja se virkisti mieltäni.

Olen pyrkinyt viime aikoina elämään terveellisemmin ja yrittänyt saada itseäni niskasta kiinni. Olen väsynyt siihen, että olen antanut masennuksen jättää minut sängyn pohjalle. Olen tarkistanut ruokavaliotani, käynyt joka päivä kävelyllä tai pyöräilemässä. Olen kirjoittanut ajatuksiani paperille, jotta saisin painostavat ajatukset pois mielestäni. Kaikesta on ollut hieman apua, tai ainakin tunnen itseni hieman energisemmäksi. Toivottavasti tämä myös kestää. Yritän välttää myös sitä, että lyhyessä energianpuuskassa otan liikaa tehtävää harteilleni (silloin menetän yleensä viimeisenkin kykyni sanoa ei).

H:n kanssa vietetyt tunnit skypessä ovat myös virkistäneet vaikkakin ikävä vaan kasvaa. Matka sinne pohjoiseen lähestyy nopeasti... Minulle tuli puhelinlasku, jossa oli alkukuun puhelut ja se oli... aika suuri... mutta no, kerrankos sitä!