Näin viime yönä taas sellaisen unen, jonka muistan nähneni monta kertaa aiemminkin. Jotkin pienet asiat ovat orreet erilaisia, mutta pääosin uni on sama. (Sivuuomautuksena sanottakoon, että uuden lääkityksen aloitettuani uni alkaa pikkuhiljaa olemaan vähentymään päin. Viime yönäkin valvoin 4 vain herätäkseni 2 tunnin päästä...)

Pääpiirteissään uni menee näin: Olen pimeässä huoneessa, jossa valo siivilöityy jostakin jota en näe. Isäni seisoo hyvin lähellä minua, niin että kun katson eteeni näen vain hänen kasvonsa. Haistan hänen tuoksunsa; vanhan viinan, sahanpurujen ja tupakan kuvottavan yhteislöyhkän (moni alkoholiin kallellaan oleva löyhkää aina sahanpurua muistuttavalta hajulta... miksiköhän...) Minä säikähdän häntä ja peräännyn muutaman askeleen. Samalla isäni lähtee kävelemään poispäin mínusta. Hänellä on kädessään vanhanaikainen, ruostunut avain. Yhtäkkiä hän katoaa pimeyteen ja ainoa asia jonka näen on ovi. Kun aukaisen sen pääsen isoon hallimaiseen tilaan, jossa on silmänkantamattomiin erilaisia tuoleja; isoja valtaistuimia, moderneja työtuoleja, puujakkaroita. Tulorykelmien välissä kulkee kapeita polkuja joissa kävelee ihmisiä; aivan kuin he etsisivät omaan tuoliaan. Minä lähden myös kävelemään. Katselen ympärilleni ja näen keski-ikäisen naisen istahtavan pienelle puujakkaralle. Hän jää istumaan tuijotaen tyhjästi eteensä. Huomaan hänellä vienon, juurihavaittavan hymyn. Käännän katsettani ja näen toisen ihmisen, miehen, istahtavan puiselle pinnatuolille. Hän ei kuitenkaan jää istumaan, vaan nousee ja lähtee taas jatkamaan vaellustaan. Katselen ympärilläni liikuskelevia ihmisiä; nökökulma siirtyy välillä omasta perspektiivistä yleisemmäksi ja laajemmaksi. Aivan kuin yhtäkkiä olisin kärpäsenä katossa. Näen välillä isänikin kävelemässä. Ensin hän kävelee ohitse minua katsoen ja samassa hän katoaa. Lähden etsimään häntä. Tuupin ihmisiä sivuun ja lähestulkoon juoksen. Pysähdyn kun näen äitini istumassa sellaisella porrasjakkaralla, joita usein on keittiöissä (se on äitini lempituoli). Katson häntä ja yritän puhua hänelle, mutta hän ei vastaa. Istuu vain ja tuijottaa tyhjyyteen. Hänelläkin pieni hymynkare kasvoillaan. Isäni seisoo takanani ja katoaa taas. Lähden taas jatkamaan etsintääni. Tätä jatkuu jonkin aikaa ja päättää siihen kun herään hiestä märkänä ahdistuneena ja hämmentyneenä. Vaikkein unessa varsinaisesti tapahdu mitään pahaa, niin silti koen sen painajaismaisena.

En ole unientulkitsija, joten on vaikea sanoa onko tälläkin jonkinlainen alitajuntainen merkitysrakennelma taustalla. Olisi mielenkiintoista tietää... Minusta on vaan jännää se, että etsin isääni vaikka oikeassa elämässä haluaisin olla hänestä mahdollisimman kaukana. Ehkä kuitenkin jotenkin alitajuisesti etsin yhä edelleen isäni hyväksyntää vaikka reaalimaailmassa en sitä koskaan tule saamaan.

Kuten mainitsin, olen nähnyt tämän saman unen monesti aikaisemminkin. Se alkaa aina samalla tavalla ja päättyy samalla tavalla.