Viimeinen varsinainen luentokursi tältä syksyltä päättyi tänään. On se vaan jännä, miten tällaisten tiiviiden periodikurssien jälkeen jää tyhjä olo. Kahden viikon aikana kokoonnuimme 6 päivänä 4 tunnin ajan päivässä sekä sitten kaikki se aika mikä meni ryhmätyön tekemiseen. Siinä jotenkin kurssille osallistujat muodostavat oman pikku yhteisönsä, jonka sisällä yleensä ottaen (ainakin naistutkimuksen opiskelijoiden) kesken vallitsee ajoittain voimakaskin yhteishenki. Vaikka kaikki olisivat aikaisemmin tuntemattomia, niin ihmeellisesti sitä tutustuu toisiin, kun käydään yhdessä lävitse vaikeita teorioita ja keskustellaan enemmän tai vähemmän aiheesta. Ja ehkä suuri tekijä kurssin onnistumisessa on luennoitsija. Tämän kertainen vieraileva luennoitsija oli valtavan sympaattinen omalla tavallaan ja alkuun jäykähkön oloisesta ihmisestä vapautui rento ja miellyttävä ihminen. Tämä sama tunne on vallannut minut kaikkien periodikurssien jälkeen. Pääaineessani ei koskaan ryhmän välille ole tällaista syntynyt. En tiedä miksi.

Mutta nyt minulla on meneillään vain yksi kurssi. 2 tuntia viikossa keskustelua ajankohtaisista aiheista liittyen naistutkimukseen. Ei sitä edes osaa luennoksi ajatella. Pikemminkin keskustelua fiksussa seurassa. Vapaa aikana aion tehdä muutamia esseitä, jotka pitäisi saada palautettua ja yrittää vihdoin levätä. Aikomuksenani on myös osallistua erääseen lukupiiriin, jossa käydään lävitse eräiden psykoanalyytikkojen ja teoreettien ajatuksia. Se on varmasti mielenkiintoinen.

Sain tänään eräältä hoitajakollegalta aika ikävän dokumenttisarjan. Tai no, mielenkiintoisen mutta luonteeltaan ikävän. BBC oli joskus julkaissut dokumenntisarjan, jossa oikean ruumiinavauksen kautta suoritettiin kuolinsyyn tutkintaa ja samalla havainnollisestaan esim. verisuonten ateroskleroosin vaikutusta verisuonen seinämään yms. Kovin on graavia katseltavaa. Opettavaista kuitenkin! (En oikeasti ole mikään perverssi, joka nauttii ruumiiden katselusta ja leikkelemisestä. Ammatillinen kiinnostus on asia erikseen, eikä ruumiin katsominen ole läheskään yhtä epämiellyttävää kun katsoa elävän ja hengittävän ihmisen ruumista leikeltävän leikkaussalissa)

Sormesta sen verran, että lasta otettiin pois. Edelleen se on turvoksissa ja kipeä. Luutunut se ei missään tapauksessa ole. Mitään ei murtumalle kuitenkaan voida tehdä. Arpikudos nivelpussissa kuulemma pitää palasta paikallaan eikä irronnut luunkappale näin aiheuta lisävaurioita. Jaahas...

Nyt pitsan tekoon!