Voi helkkari. Olisihan minun pitänyt tietää, ettei baariskene sovi minulle juuri tällä hetkellä. Lähdimme extempore-meiningillä katselemaan ja haistelemaan yläkaupungin yön tunnelmia ja vaikka seura oli erinomaista, niin silti minulle vaan nousi tunteet kovasti pintaan. Tosin kyllä siellä sinällään oli kivaakin; en ole enää tanssineitsyt ja oikeasti ensimmäistä kertaa elämässäni tanssin ns. jytämusiikin tahdissa (hitaat ovat luku erikseen, sillä niissä vain nojaillan ja liikutellaan jalkoja). Hämäännyin yllättävästä kutsusta ja kohta olinkin jo tanssilattialla omana rytmitajuttomana itsenäni. Oli ihana nähdä tuttuja kasvoja joiden kanssa olen ollut tekemisissä aivan liian vähän ja joihin haluaisin paremmin tutustua.

Voimakkaimpana ahdistuksena minulla siellä ollessani nousi aivan valtava hyljätyksitulemisen kokemus. Ja koko tilanne, josta tämä ahdistus juurensa juontaa ei mielestäni ollut mitenkään tarpeellinen ja aiheellinen. Tustustuin jokin aika sitten ihmiseen, jonka kanssa minun on samankaltaisesta menneisyydestä johtuen ollut jotenkin helppo puhua ja vain olla. Ja koska kaipaan kipeästi edes jonkinlaista yhteyttä toiseen, olin varmaan (taas kerran) liian aggressiivinen toimissani. Sain viestin, että sori mut sä et taida kiinnostaa mua samalla tavalla kuin sä mua. Ja hemmetti, kun tässä ei ollut mitään seksuaalista/ihastuksellista aspektia mukana. Ei ainakaan minun osaltani, enkä mielestäni sellaista ole missään vaiheessa tuonut esille missään yhteydessä. Jotenkin tuntuu, että yleinen kohteliaisuus ja halu olla tekemisissä toisen ihmisen kanss atulkitaan seksuaaliseksi kiinnostuneisuudeksi ja mä en oikeasti jäksa sitä tippaakaan! Ja vaikkei minun pitäisi varmaan tuostakaan ahdistua, niin niin minä kumminkin tein. Jas hemmetin voimakkaasti! Oli tietenkin hyvä, että asia tuli puheeksi, jotta kumpikin on samalla kartalla asioiden suhteen, mutta kuitenkin. En tajua miksi koen tulleeni hylätyksi! Mutta sen tiedän, etten enää kykene puhumaan hänelle samalla tavalla kuin aikaisemmin. Yhdistän hänen ääneensä ja kasvoihin tämän voimakkaan ahdistuskimpun ja tulen todennäköisesti sysäämään hänet kauas itsestäni. Niin minusta tuntuu, että olen tehnyt kaikille, jotka olen joskus päästänyt edes hieman kuoreni sisäpuolelle.

Ja jotenkin tämä hylätyksitulemisen tunne on muutenkin voimakkaana läsnä, sillä olen puhunut aiheesta paljon psykon kanssa viime aikoina. Ja vaikka ero H:stakin tapahtui aikalailla yhteisymmärryksessä, niin silti koen tulleeni hylätyksi. Jollain henkisellä tasolla tunnen niin ja syyllistän siitä itseäni, koska ei hän minua millään tavalla koskaan hylännyt. Ja tämä tämän iltainen jutu oli vaan lisätaakkana kaiken vanhan paskan päälle. Kai se on vaan kannettava mukanaan, painoi mitä painoi!

Väsymyksenikin katosi nyt täysin. Taas on alkamassa valvomisputki. Pyrin katkaisemaan sen huomenna tai siis tänä iltana. Minun on  pakko hieman skarpata H tuloa varten.

Yksi asia mitä minä kaipaan niin kovasti on kosketus. Hellä kosketus ja halaus. Tunne siitä, että minusta joku edes välittäisi. Vaikka olen persoonaltani sellainen ihminen, että kavahdan melkeinpä mitä tahansa kosketusta, niin nyt minulla on valtava tarve tulla kosketetuksi. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Pieni taputus selälle pelastaa päiväni, muutama rohkaiseva sana antaa taas voimaa jatkaa. Minä tyytyisin niin kovin pieneen...