Kesäloma on päättymäisillään ja taas olisi alkamassa pitkä työrupeama. Tämä joutenolo teki minulle niiiin hyvää. Olen tavannut ystäviä, hoitanut ihmissuhteita, hoitanut itseäni. Olen pitänyt taukoa asioista, jotka eivät minua enää ole sytyttänyt ja joihin olen yksinkertaisesti vain kyllästynyt. Joutenolo tuo myös päähäni kummallisia päähänpistoja. Yksi niistä oli skootterin hankkiminen. Kätevä peli se on, pakko myöntää ja työmatkat menee sillä mukavasti. Mutta ensin minun pitää lakata pelkäämästä, että rysäytän lähimpään lyhtypylvääseen :)

 Jollain tapaa on ihan kiva päästä töihin, palata niihin rutiineihin jotka työt tuo mukanaan. Olen alkanut enemmän kaipaamaan niitä aikoja kun olin täysipäiväinen opiskelija. Se aika oli niin vapaata. Mutta kai se vaan on niin, että aikuisuuden mukana tulee vastuu jopka meidän jokaisen on kannettava. Olin vaan liian hikipinko opiskellessa, etten tajunnut oikeasti nauttia siitä kaikesta ajasta. Vaikka toki minulla hauskaa silloin olikin.

Paketoin vielä äidille lahjan, pullon Escadan Moon sparklea. Hyvää äitienpäivään kaikille äideille!

Muutaman päivän reissu teki hyvää rasittuneille aivoilleni. Alkuun kaikki oli hyvin: olin Tytön kainalossa ja tunsin sellaista iuloa ja onnea jota vain siitä paikassa ja siinä hetkessä voisin tuntea. Seuraavana aamuna olin raunio. Kaikki pelko ja ahdistus iski vasten kasvojani kuin muuri ka itkin Tytön edessä kuin lapsi. Hävettää heikkouteni näyttäminen,m mutta toisaalta se on hyvä. Portti siihen, että pystyn vihdoin puhumaan asioista joita olen vältellyt.

Aamulla on graduseminaari. Minulla ei ole siellä esittää mitään uutta. Olen kyllästynyt selittelyyn  ja saamattomuuteeni. Aion huomenna puhua ohjaajalleni seminaarin keskeyttämisestä. Ehkä hän saa minuun taas hakattua uutta intoa ja motivaatiota tekemiseen.

Nyt minua särkee päätä, väsyttää ja nälkä on kamala.

Tänään olen tehnyt kotitöitä kuin pieni hiiri. Jokapaikka kiiltelee ja hohkaa siisteyttään. Sain jopa aikaiseksi vetää lipaston laatikot alas ja hieman järjestellä niiden sisältöä, jotta niihin oikeasti mahtuisi jotain. Kävin harrastamassa kulutuskulttuuria ostamalla uudet farkut (hallelujaa sille, että kaveri on farkkuliikkeessä töissä ja tuntee mun maus, joten koko farkkujen ostaminen lahkeiden lyhentämisineen päivineen vei puoli tuntia) sekä pari paitaa, nyt kun t-paitakelit taas alkoivat.

Ystävä kutsui minut huomenna katsomaan leffaa. pelkään vaan hieman, että hänellä on taka-ajatuksena naittaa minua eräälle ystävälleen. Tämä tyyppi on (kaikkien muiden samassa paikassa yhtä aikaa läsnäolleiden mielestä) flirttaillut minulle  (ja tätä en  sosiaalisesti täysin tumpelona ole tajunnut). Pitänee hieman muistuttaa olemassaolevasta, vaikkakin hieman etääntyneestä ihmissuhteestani. Muutenkin minua raivostuttaa se, että kun olen varattu niin jostain syystä ihmiset kiinnostuvat minusta. Sellainenkin, johon olin kovasti ihastunut, mutta jota en osannut lähestyä oikein ja jolta en saanut vastakaikua, on ottanut yhteyttä ja halunnut "tutustua paremmin". Mutta sitten kun olen sinkku, niin ketään ei vähempää voisi kiinnostaa. Ilmeisesti se varattu on aina jotenkin kiehtovampaa... Nooh, olen tyytyväinen nykyiseen ihmissuhdekuviooni. Välimatka pitää sopivasti erossa.Mutta tässä vaihessa ihmissudetta minulla alkaa aina nostaa esiin sitoutumiskammoinen  puoleni... saas kattoo ny.

Nyt menen aloittamaan Indiana Jones putken. Älkää naurako, mutta indy-leffat olivat lapsuuden suosikkeja. Äölkää kysykö miksi :D

Olen ollut pitkään poissa, pitänyt taukoa, luopunut ja saanut uutta. Nyt kuitenkin palaan. En tiedä olenko sen ehjempi tai terveempi tai iloisempi tai onnellisempi kuin aikaisemmin, mutta sen tiedän että olen muuttunut. Se onko muutos hyvään vai huonoon selviää ajan kuluessa.

Vapun juhliminen on nyt takana ja useiden käännösten kautta kotiuduin hetki sitten. Piknik venyi terassilla hengailuksi ja pikaisen roskaruoan jälkeen menimme kaverin luokse hillumaan. Ihmettelen sitä, miten olen näinkin hyvissä ruumiin ja sielun voimissa, sillä eilinen oli...noh, hieman erilainen. Olen kai täälläkin joskus puhunut suhteestani alkoholin käyttöön ja siitä kuinka itse en alkoholia käytä. Olin eilen (yövuoron ja n. 1 tunnin unien perästä sekä ajatuksesta alkaneesta kesälomasta) ystävän vappujuhlissa, joihin ostin yhden siiderin. Sellaisen ihanan makuisen omenasiiderin, jota äitini minulla maistatutti ja jonka mausta oikeasti pidin. Bilepaikan vaihdoksen myötä innostuin juomaan breezerin ja sen jälkeen vielä lievästä yllytyksestä yhden lonkeron ja siiderin. Tämä määrä ei kuulosta isolta, mutta sellaisella joka ei alkoholia ole lainkaan käyttänyt, ei ole viinapäätä. Illemmalla törmäsin serkkuuni, jota en ole tavannut pitkiinpitkiin aikoihin ja illan kruunasi puoliväkisin juotettu snapsi ja batterykossu (joka oli jotain uskomattoman kamalaa ja kuvottavaa litkua). Hieman humalassa horjahdellen kotiuduin joskus 4 jälkeen, yo-lakki nöyrästi kourassa. Se mikä minut yllätti oli se, ettn oikeastaan tuntenut olevani mitenkään erityisen sekaisin. Hieman päässä huippasi, ja olin normaalia iloisempi (elämäni ensimmäisen kerran oikeasti tanssin muitakin kuin hitaita), ja koordinaatio oli vähän hakusassa. Mutta koin itseni iloiseksi. Kaikista viinaan liittyvistä ennakkooletuksista ja kokemuksista huolimatta. Aamulla ei minulla ollut krapulaa, ei huonoa oloa, ei päänsärkyä. En tiedä alanko alkoholoa tästä edespäin sen kummemin käyttämään, mutta nyt voin sanoa että olen sitä kokeillut eikä se nyt niin mahtavaa ollut. Nyt voin hyvällä omallatunnolla ja sen kummemmin asiaa ajattelematta olla selvinpäin bileissä. Ehkä hieman kadun tätä tempausta, mutta en nolannut itseäni, en loukannut ketään ja kaikilla oli hauskaa. voinpahan ainakin sanoa olevani yhtä kokemusta rikkaampi.

Työt edelleen jatkuvat, tosin nyt kesäloma alkoi eilen. On kuulemma vaikeaa saada sijaisia kesäksi lomittamaan meitä pitkäaikaisia sijaisia, joten sain pitää lomaa vain viikon. Loput saan sitten joskus. Mielenkiintoista tässä on se, että työsopimus loppuu kesäkuun alussa. Ja huvittavaa kaikesta tekee sen, että minulta ei ole kysytty jatkosta, mutta uudessa vuorolistassa jo lukee, että teen sairaanhoitajien kesälomien sijaisuutta ja aikaraami alkaa siitä päivästä kun työsopimus loppuu. Minun siis oletetaan jatkavan... Ja pakkohan minun on myöntää, että varmaan minun on pakko jatkaakin... en jaksaisi aloittaa uudessa paikassa, en juuri nyt.

Olen työssä oppinut hellittämään hieman. Tekemään ne asiat jotka ehdin ja jättämään loput seuraavalle vuoroon tulijalle. Se auttoi kummasti omien voimavarojen ylläpitämisen suhteen. Tähän saattoi auttaa myös kahden viikon pakkosairasloma, jonka sain kun nilkasta repesi nivelside. Oli pakko vain olla kotona neljän seinän sisäpuolella ja samalla keskittyä itseni ja omaan vointiini ja terveyteeni.

Nyt on hyvä olla.

Päivät etenevät aina yhtä harmaana ja sumuisena massana. Joku asia nostaa pienen valonpilkahduksen, jonka vuoksi minäkin nostan maahan lasketun katseeni ylöspäin, mutta kohtalona on aina päätyä huomaamaan, ettei se ole huomioimisen arvoista. Turvalliset rutiinit luovat turvallisuutta ja vakautta; pidän niistä kiinni kynsin ja hampain. Tarvitsen niitä, kaipaan niitä, rakastan niitä.

Olen miettinyt ja käynit lävitse blogimerkintöjäni viimeisten kahden vuoden ajalta ja huomaan kuinka aaltoilevia tunnetilani ovat olleet. Välillä olen ollut niin onnellinen, että olen huutanut ja iloinnut ja tunnustanut sitä kaikkea positiivisuutta kovaan ääneen; välillä taas olen maannut mutaisessa maassa yrittäen viimeisillä voimilalni vetää itseäni eteenpäin. Edes sen sentin verran, jonka jälkeen voi tulla näköpiiriin uusi risteys, uusi mahdollisuus. Nyt on avautunut se risteys, jonka edessä joudun valitsemaan.Olen tietoisesti itseni risteykseen ohjannut ja nyt on edessä valintoja. Olen päättänyt jättää kotikaupunkini; kaupungin jossa synnyin, kasvoin, rakastuin, masennuin. Lähden paikkaan jossa minulta ei vaadita mitään, ja jossa minulla on paljon annettavaa. Pystyn jatkamaan opintojani sieltä käsin ja töitäkin löytää jos vain tarpeeksi haluaa. Ajankohdallisesti tämä siirtymä sijoittuu ensi syksyyn tai viimeistään vuodenvaihteeseen. Silloin olen toivon mukaan saanut gradun valmiiksi ja terapia loppuu (en aio enää hakea tukea lisää). Olen avoin kaikelle sille uudelle ja luovun paljosta vanhasta ilomielin. Miksi pitää kiinni asioista, joiden vuoksi olen tässä kunnossa juuri nyt?

Olen valmis luopumaan tästä elämästä. Ihan kokonaan.